Talouden ohjaus palveluna.
Onnistunut taloushallinnon ulkoistus tuo etuja ja säästöjä
Confidea Consulting on noin tusinan logistiikkakonsultin yhteisö, joka on perustettu jo vuonna 1989. Confidea Consulting kuului vuosina 2003 – 2009 Itella-konserniin.
- Mitä Confidea saa
- Mitä Confidea sanoo
- Confidea on ulkoistanut taloushallintonsa kokonaan Talouskonsultointi Mertaojalle. ProCountorilla hoidettu taloushallinto on reaaliaikaita ja tehokasta. Raportointi on pelannut kahteen suuntaan eli sekä yhtiölle itselleen että isolle omistajalle.
Raportit ovat olleet emolla joka kuukauden 2. arkipäivä valmiina ja oikein – ilmeisesti nopeimmin koko konsernissa. Ulkoistettu talouspäällikkö on osallistunut yhtiön hallituksen kokouksiin talousasioiden asiantuntijana. ProCountor ohjelmistona näkyy kaikille yhtiön työntekijöille lähinnä matkalaskujen tekovälineenä – jokainen oppii sitä käyttämään. Talouden nopea vasteaika ja ajantasaisuus ovat helpottaneet yritysjärjestelyiden onnistumistakin.
- ”Olemme kovin, kovin tyytyväisiä Talouskonsultointi Mertaojaan ja sen rooliin tilitoimistona, palkanlaskijana, talouden konsulttina ja ulkoistettuna talouspäällikkönä”, sanoo Confidea Consulting Oy:n toimitusjohtaja Pekka Koskinen.
Koskinen kiteyttää sanomansa seuraavasti: ”Confidea Consulting on toimitusjohtajan näkökulmasta ulkoistanut kokonaan yhden johtamisen operatiivisen välineen eli talouden ohjauksen. Tämän mahdollistaa hyvä tekninen alusta, toisaalta vastuullinen taho, jolla on hallussaan yhtiön talouden sisältö, tulkinta ja ohjaus. Suosittelemme lämpimästi Talouskonsultointi Mertaojan ’Talouspäällikkösi internetissä’ -konseptia!”
Takaisin asiakasreferensseihin >>
Mertaoja – talouspäällikkösi internetissä®.